Moi!

Oletko juuri aloittanut lukion? Tarvitsisitko vähän apua opiskelussa alkuun pääsemisessä? Päätin laatia pienen listan asioista jotka kannattaa ottaa huomioon, ja omakohtaisia vinkkejä siitä, miten asiat pysyvät järjestyksessä. Itse lukiolaisena olen huomannut kuinka helposti asiat menevät solmuun ja stressitaso nousee jos ei ole hyvin varautunut kaikkeen. Asiaan:

1. Tarvittavat tavarat kannattaa pitää AINA mukana, ja muistaa aina varautua seuraavaan jaksoon ajoissa. Monissa kirjakaupoissa kirjoja ei välttämättä riitä jokaiselle niitä tarvitsevalle, ja ne täytyy tilata. Netistä tilatessakin kannattaa olla ajoissa liikenteessä, ettei joudu kärvistelemään ilman kirjoja jos tilausta ei kuulu. Myös riittävä määrä vihkoja ja kirjoitustarvikkeita on aina syytä olla mukana.

PS: Älä pelkää puhutella muita oppilaita, ja kysele rohkeasti vanhemmilta oppilailta vanhoja kirjoja, sillä siten ne voi saada paljon kirjakauppoja halvemmalla.

+ Extraa Kalenteri on loistava tapa pitää muistissa tapahtumat ja esimerkiksi kurssitöiden palautuspäivät. Myös korostuskynät ovat mitä loistavin apu esimerkiksi sanakokeisiin tai kokeisiin lukiessa. Itse käytän opiskeluni apuna myös post it -lappuja, joille on helppo kirjoittaa tunnilla annetut läksyt, ja jotka on helppo liimata kirjan sivulle tai kirjan kanteen. Näin säästyn tuhrimasta kirjaa ja muistan paremmin tehdä läksyt!

2. Keskity, keskity, keskity! Vaikka myönnän itsekin käyttäneeni kännykkää oppitunnilla useammin kuin kahdesti, se häiritsee keskittymistä todella paljon. Myös ystävien kanssa jutustelu vie usein huomion opetuksesta toisaalle. Koeta kuitenkin keskittyä (Ja olla läsnä) tunneilla, sillä siellä annettu opetus on korvaamattoman tärkeää. Vasta koekisiin lukiessa voi huomata, kuinka paljon helpommin jotkin asiat ovat voineet jäädä päähän, kun ne on tunnilla kuullut. Näin säästyt siis myöhemmin armottomalta kokeeseen pänttäämiseltä, ja voit keskittyä ainoastaan kertaamaan.

3. Osoita kiinnostusta koulussa opetettuja asioita kohtaan, ja yritä löytää itsellesi mieluisia aineita ja aihepiirejä. Yhtäkään ainetta ei kannata tyrmätä pelkästään siksi, että se ei aiemmin ole kiinnostanut. Monissa aineissa aihealueita on laidasta laitaan, ja kannattaa tutustua moniin eri oppiaineisiin ja osallistua monille kursseille löytääkseen niitä, joita mahdollisesti mielisi myöhemmin kirjoittaa. Ja muista kysyä rohkeasti tunneilla paljon kysymyksiä, sillä on vain hölmöä olla kysymättä kysymyksiä sen pelossa, että vaikuttaisi muiden silmissä typerältä.

4. Suunnittele ja ennakoi asioita, jottei myöhemmin joudu hosumaan ja kiirehtimään. Kursseja täytyy lukion aikana suorittaa vähintään 75. Suositeltu määrä on 30 ensimmäisenä, 30 toisena, ja 15 viimeisenä vuonna. Tästä ei kannata tinkiä, tai ajatella "kyllä mä sitten ensvuonna" -asenteella, sillä silloin kursseja jää helposti suorittamatta ja paniikki iskee. Pyri aina myös pääsemään kaikista kursseista läpi palauttamalla kurssityöt ajoissa, olemalla tunneilla läsnä ja lukemalla ahkerasti kokeisiin ettei niistä tule hylättyä arvosanaa. Jo ensimmäisenä vuonna kannattaa myös miettiä, mitä aineita tahtoo kirjoittaa, ja valita sen mukaan mahdollisimman monta kurssia niistä aineista.

5. Muista levätä! Lukio voi olla todella rankkaa ja rasittavaa, varsinkin jos päivistä tulee pitkiä ja töitä on paljon. Muista siis levätä ja rentoutua itsellesi mieluisimmalla tavalla, oli se sitten musiikin soitto tai kuunteleminen, maalaus tai piirtäminen tai sitten liikunta. Itseään ei kannata rasittaa liikaa huolehtimalla kouluasioista vapaa-ajalla liikaa. Pieni stressi lisää suorituskykyä, mutta on suuressa määrin vahingollista. Jos koulu tuntuu väsyttävältä ja tuntuu ettei jaksa, kannattaa välittömästi kääntyä jonkun luotettavan henkilön puoleen. Väsymykseen ja uupumukseen tai pahaan oloon on usein helppo saada apua koululta, sillä useimmissa kouluissa on terveydenhoitajia ja kuraattoreita jotka osaavat auttaa.